Viime aikoina internetissä on melkoisella innolla hyökätty hyvitysmaksujen laajentamista vastaan. Populistisen median aikakaudella olisi varmaan soveliasta puhua Lex Arhinmäestä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä että hyvitysmaksujen laajentaminen on vähiten typerä asia mitä tekijänoikeuksien nimissä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty.
Kaikkein räikeimmin minussa vastalauseita herättää luonnollisestikin kokoomuslainen lausunto Petteri Järviseltä. Häneltä on aika paksua käyttää "Nyt on meidän tietotekniikan käyttäjien vuoro saada äänemme kuuluviin" -tyyppistä marttyyrikieltä, ikään kuin "tietotekniikan käyttäjät" olisi jokin yhteiskunnassa syrjitty vähemmistöryhmä.
Tosi asiassahan uusimman tietotekniikan suurkäyttäjät taitavat joka tapauksessa olla niitä hyväosaisia, joiden kulutuspäätöksille annetaan liikaakin valtaa - esimerkiksi valta ostaa ulkomailta halvin (eli todennäköisesti moraalittomin) vaihtoehto. VR:n lippu-uudistuksin nimenomaan suosi "tietotekniikan käyttäjät" -nimistä etuoikeutettua ihmisryhmää, koska ilman älypuhelinta on melko vaikeaa ostaa junalippuja nykyään. Ihan vain esimerkkinä siitä että "taas meitä tietotekniikan käyttäjiä syrjitään" ei ole kovin uskottava argumentti.
Viihde-elektroniikka on oikeasti nykyään aivan liian halpaa. Siihen pitäisi hyvitysmaksujen lisäksi saada vielä haittaveroja ekologisten ja sosiaalisten ongelmien vuoksi. Elektroniikkateollisuuden edellyttämä kaivosteollisuus aiheuttaa merkittäviä paikallisia haittoja niin luonnonympäristölle kuin kaivosten työntekijöillekin. Puhumattakaan siitä uskomattomasta kasasta elektroniikkaromua joka länsimaista tungetaan kehitysmaihin pois silmistä (ja mielestä), koska joka vuosi pitää ostaa uusin hauska innovaatio. Mieluusti vaietaan myös Kongon sisällissodasta, jossa on vuosikausia tehty julmuuksia lähestulkoon elektroniikkateollisuuden sponsoroimana. Hyvitysmaksua eräänlaisena haittaverona käsittelee lisäkseni myös viznut.
Haittaverosta ei kuitenkaan ole varsinaisesti kyse, vaan tekijänoikeuksista. Minusta hyvitysmaksut ovat ihan varteenotettava tapa korvata laittoman latauksen musiikintekijöille aiheuttamia "tulonmenetyksiä" (kyseenalainen oletus tietysti). Ongelmaton se ei tietenkään ole. Yksinään se voi olla haitallistakin. Jos hyvitysmaksut ulotetaan tallennuslaitteisiin tai vaikkapa myös nopeimpiin nettiliittymiin (tästä Arhinmäkikin jo puhui), ne samalla vaikeuttavat laillista elektronisten aineistojen kauppaa. Hyvitysmaksu tallennuslaitteista ja tietoliikenteestä luultavasti jarruttaa laittoman lataamisen lisäksi yhtä paljon myös laillista lataamista.
Oma radikaalimpi näkemykseni onkin, että elektronisten aineistojen kauppaa ei edes pitäisi olla. Kulttuuriaineistojen kopioinnin pitäisi olla ilmaista, laillisesti. Vain tällöin mielestäni toteutuu ideaali "vapaasta tiedosta", joka kuuluu myös Arhinmäen retoriikkaan. Se tosin taitaa tarkoittaa hänelle aika eri asiaa kuin minulle. Jotta tieto oikeasti olisi vapaata, tulisi monista "tekijänoikeusmafian" saavutetuista eduista luopua, mutta se ei valitettavasti taida olla kovin realistista. Alalla tuskin sulatetaan logiikkaa "saitte hyvitysmaksun, lyhentäkää nyt niitä teosten suoja-aikoja". Tätä Arhinmäkikään ei taida ajaa takaa hyvitysmaksulla.
Maksamalla elektroniikasta kallista hintaa, käyttäjän pitäisi kuitenkin mielestäni saada samalla myös sisällön laitteilleen, luvan ladata internetistä mitä haluaa. Nimenomaan elektroniikan ja sähkönkäytön pitäisi olla kallista - ei tieteen ja taiteen - koska ne ovat ne ympäristölle ja ihmisille raskaiksi käyvät digitaalisen kulttuurin ominaispiirteet.
Hyvitysmaksu siis olisi maksu kaikesta warettamisesta ja ympäristön kuormittamisesta. Tämä on tietysti jossain määrin "epäreilua" niitä kohtaan jotka eivät halua käyttää kaistaansa ja kovalevyään muuhun kuin omien kuvien, yms. säilyttämiseen, mutta minusta se pitäisi nähdä veronluonteisena maksuna, jolla käyttäjä tukee taidetta, vaikka ei sitä itse "kuluttaisikaan". Ei kaikista maksuista tarvitse olla suoraa hyötyä itselle. Tämä sosiaalidemokratian perusidea tuntuu melkein kokonaan unohtuneen uusliberalistisesta nyky-Suomesta.
Siinä olen todellakin samaa mieltä Järvisen kanssa, että tekijänoikeuden nimissä ei voi rahastaa loputtomasti. Tuntuu että viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikkien tiedostavien digitaalisen sukupolven edustajien automaattiseksi reaktioksi on muodostunut vastustaa kaikkea mitä "tekijänoikeusmafia" lobbaa. Viimeaikaisen tekijänoikeuskehityksen valossa hyvitysmaksu toki näyttäytyy vain yhtenä uutena epätoivoisena yrityksenä rahastaa kaikesta mahdollisesta. Suurten bisnesten lobbausta nyt pitääkin mielestäni aina vastustaa, koska silloin vain pienen eliitin ääni kuuluu.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki heidän lobbaamansa olisi oletuksena huono idea. Hyvitysmaksu on niihin muihin verrattuna erinomainen idea, ja siksi sitä pitäisikin suosia, ja luopua niistä huonommista jotka on aiemmin lobattu läpi. Hyvitysmaksujen myötä yksityiskäyttöön lataavien ihmisten vainoaminen pitäisikin luonnollisesti lopettaa ja kohtuuttomien (ironista kyllä, laissa taidetaan puhua nimenomaan "kohtuullisista") tekijänoikeuskorvausten vaatiminen vähätuloisilta lopettaa.
Hyvitysmaksu ei siis ole ongelmaton ja toimii paremmin teoriassa kuin käytännössä. Siinä on kuitenkin mielestäni paljon enemmän hyvää kuin monet nettikommentoijat haluavat nähdä. Tietenkään se ei ole aivan yhtä hyvä ja oikeudenmukainen keino taata taiteenteon mahdollisuuksia kuin progressiivinen verotus. Hyvitysmaksu on yhtä iso kaikille joten se osuu pahiten pienituloisiin; hyvätuloisten kovalevyjen määrää se tuskin ratkaisevasti vähentää.
Viihde-elektroniikka ei kuitenkaan ole mikään ihmisoikeus, se on eettisesti hyvinkin epäilyttävä teollisuudenhaara. Tiedän, kirjoitan tätä tietokoneella, eikä omatuntoni ole puhdas. Elektroniikan kuuluukin maksaa paljon. Ja sen tulisi tietysti myös kestää kauan, eikä vanhentua tolkuttomalla tahdilla. Nykyinen länsimainen elektroniikan kulutustahti nyt vain on kestämätöntä vaikka asiaa miten päin katsoisi.
Kannatankin osana ratkaisua elektroniikan yhteisomistusta. Ekologisuuden lisäksi siitä saataisiin myös paljon kaivattua yhteisöllisyyttä kun kulttuurielämyksistä nautittaisiin enemmän yhdessä. Miksi jokaisen ihmisen pitäisi omistaa oma digiboksi, blu-ray-soitin, MP3-soitin, älypuhelin, miniläppäri, stereot, televisio, mikroaaltouuni, videonauhuri, pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri? Niitä voisi käyttää myös jaetusti. Näin se viihde-elektroniikan käyttö ei koituisi kohtuuttomaksi kustannukseksi länsimaiden vähätuloisille, kehitysmaiden elektroniikkatyöläisille tai ympäristölle. Tosin esimerkiksi sen itseään kovasti viherpesevän VR:n mielestä jokaisella ihmisellä ilmeisesti on oltava oma älypuhelin.
Samalla tavalla kuin elektroniikka, myös tiede ja kulttuuri ovat mielestäni jaettavia asioita. Myös niiden luomisesta syntyvät kustannukset on jaettava oikeudenmukaisesti, esimerkiksi hyvitysmaksujen ja verojen avulla. Se, että jokaisesta tiedosta tai teoksesta pitäisi yksilöllisesti maksaa, yksilöllisen maksukyvyn mukaan, ei mielestäni ole yhteensopiva tiedon jaetun ja vapaan luonteen kanssa. Myös kustannukset on jaettava tasaisesti, koska tieto on yhteistä hyvää.
PS. Pari lisäpointtia kommenteissa.
1 kommenttia:
Tähän vähän päivitettyjä mielipiteitäni:
EFFI:n hyvitysmaksun vastainen kampanja (riisto.effi.org) on ihan kamala, koska se käyttää vahvaa riistodiskurssia mutta unohtaa kokonaan sen että viihde-elektroniikka se vasta on riistämällä tehtyäkin.
Tästä välittyy Piraattipuolueellekin harmittavan usein ominainen kaksinaismoraali: "Me saadaan riistää muita, mutta meitä ei saa riistää". Nyt taitaa kyllä pilalle hemmotelluilta teknologianörteiltä unohtua mitä se riistäminen oikeasti tarkoittaa. Suosittelen perehtymistä imperialismin historiaan ja nykyhetkeen (sitä kutsutaan globalisaatioksi).
Nyt kun olen lukenut entistä enemmän hyvitysmaksun taustoista, haluan myös täsmentää omaa näkemystäni:
Kannatan hyvitysmaksua ensisijassa teoriassa. Tällä hetkellä sitä ollaan käyttämässä osana toimimatonta tekijänoikeusjärjestelmää, eikä se sen puitteissa toimi niin hyvin kuin pitäisi.
Yksi merkittävä osa tässä on Teosto, TTVK ja muut korruptoituneet järjestöt jotka saavat jaella tekijöille korvauksia liian mielivaltaisesti ja epäreilusti. Niitä ehkä voisi myös syyttää riistosta, mutta sekin olisi suhteetonta verrattuna siihen kuinka paljon me länsimaalaiset esimerkiksi riistämme kehitysmaita ihan vain tietämättämme, elämälle kuten olemme tottuneet elämään.
Hyvitysmaksu on hyvä idea vain niin kauan, kun sen lisäksi luovutaan DRM-suojauksesta ja muista teknisistä keinoista jotka vaikeuttavat sitä kopiointia, josta hyvitysmaksu on tarkoitus maksaa korvauksena. Tästä EFFI mainitseekin hyvän ja karmivan esimerkin:
"Sekä tietokoneissa, että erityisesti HD-digibokseissa DRM-järjestelmät ovat läsnä vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki "Cable Ready"-tunnuksella varustetut laitteet sisältävät järjestelmän, jonka avulla materiaalin tallentaminen voidaan halutessa estää kokonaan tai sallia vain tietyksi määräajaksi. Näistä laitteista ei siten tulisi periä lainkaan hyvitysmaksua."
Eli toisin sanoen: koko tekijänoikeusjärjestelmä uusiksi. Kopioinnin estoteknologia pois, oikeudenmukaisempi korvaustenjakojärjestelmä jne. Tähän voidaan päästä sekä hyvitysmaksulla että verotuksella, tai vain jälkimmäisellä.
Lähetä kommentti